Pyhä piispa ja minä katselimme toistemme kotvan ajan.
— Minunhan piti sen tietämän jo etukäteen. Ei Kerttu tajua kieliopin kysymyksiä, sanoi pyhä Henrikki.
— Pyhä isä! Ei sovi sanoa sen, pitää sanoa se, joll'ette pahastu.
— En luota enää sinuun. Odotan Setälän saapumista. Onko hän vielä hyvissä voinnissa?
— Aivan erinomaisissa. Ehkä saapuu 50 vuoden perästä.
— Jään odottamaan. Viisikymmentä vuotta Tuonelassa on kuin häviävä hetkinen maailmassa.
— Rohkenenko olettaa, että minun apuni nyt on tarpeeton.
— Tietysti, tietysti. Terveisiä Väinämöiselle!
Piispa ojensi kätensä, jota suutelin ja läksin.
— No mitenkä opetus sujui? kysyi Väinämöinen kun astuin pirttiin.