— En todellakaan voi sitä sanoa. En käy valtiopäivillä milloinkaan, enkä lue muitten lausunnoita kuin E. Schybergsonin. Hän nimittäin väittää lausuvansa omia ajatuksia, muut vaan puolueensa tuumia. Ja sellaista en jaksa kuunnella. Mutta minä muistan vallan hyvin arvoisien neitien ehdoituksen. Eikö se ollut sellainen, että naisten alin naimaikä korotettaisiin 25:teen ikävuoteen, jotta tulevat äidit sekä ruumiillisesti että henkisesti olisivat täysin kypsät suureen tehtäväänsä nuorison nousevan synnyttäjinä ja kasvattajina.
— Eikö tämä tuuhea sypressi, nämät viattomat "Neitsyt Maarian kämmenet", nämät kelmeän puhtoset miekkaliljat ja tuo musta Tuonelan joki, joka rauhallisena tuolla soljuu, herätä Teissä hartaampia tunteita ja tapa Teistä leikin halua.
— Ne herättävät minussa kyllä suurinta hartautta, mutta kaikki valtiopäiväehdoitukset eivät sitä tee.
— Eikö Teidän mielestänne nuoria tyttöjä ole estettävä liian aikaisin avioliittoon, kysäsi närkästyneenä Neiti Koski.
— Mikä on liian aikaista yhdelle tytölle, on jo milt'ei myöhäistä toiselle. Luojamme ei luo meidät ihmiset samanlaisiksi, kaikkein vähemmin erotisella alalla. Kaikki yleissäännöt siis hullutuksia! Ehkä kerron tässä valaisevan esimerkin:
Te tunsitte siellä maailmassa vanhan rouva S:n. Hänellä oli koko joukon toistakymmentä lasta. Onkopa ehkä tänne saapunut huhu, että vanha rouva äskettäin kuoli 97:n vuoden vanhana? — Nuorena 16 vuotisena tyttönä ollessaan saapui naimahaluinen pappismies hänen kotiinsa ja pyysi isältä ja äidiltä tyttöä vaimokseen. Sen ajan vanhemmat eivät ymmärtäneet kieltää, sillä tyttö oli näennäisesti täysi nainen ja ripillä käynyt. Häät vietettiin ja nuori pariskunta lähti hääreissulle — minnekkä luulette? — Utsjoelle! Siis jalkapatikassa kymmeniä peninkuormia soitten ja tunturien yli, läpi loppumattomien metsien. Utsjoen pappila oli pariskunnan ensimäinen koti. — Lapsi syntyi 17-vuotiselle äidille. Kuoliko lapsi nuoren äidin puutteelliseen ruokaan? Ei, hän elää vieläkin. Sairastuiko äiti? Ei, hän eli 97:n vuoden vanhaksi. Paukkavassa pakkasessa, ulvovissa lumipyryissä elettiin vuosi vuoden perästä, ja kurki kantoi nokassaan joka vuosi uuden, virkeän lapsen. — Lapsista tuli tietysti, teidän päätelmien mukaan, ala-arvoisia olioita. Ei niinkään. Vanhimmasta tuli suuren emäpitäjän rovasti, yhdestä pojasta Suomen aikoinaan etevin kaunopuhuja, toisesta huomattava sanomalehtimies, kolmannesta kuuluisa arkkitehti, yhdestä tytöstä Suomen suurimman naisopiston johtaja. Ensimäisen luokan ihmisiä joka ainoa. Sitä paitsi Jumalata pelkääviä ja rakastavia ylitse kaikkia kappaleita. — Kun vanha rouva haudattiin joku vuosi sitte, tiedättekö kuka hänet hautasi? Se vanhin poikansa, jonka 17-vuotias äiti Utsjoella revontulien valaistuksessa oli synnyttänyt. Tämä 80-vuotias esikoinen liikkui kepeänä ja notkeana kuin kärppä vanhan äitinsä haudan partaalla ja siunasi — omasta mielestäni suorastaan pyhän ruumiin — kaikuvalla äänellä. — Tämä esimerkki murhaa kaikki ehdoitukset alimman naimaijän koroittamisesta.
— Yksi poikkeus ei muuta kuin tukee sääntöä, huudahtivat molemmat
Neidit.
— Ei niin. Mutta jos kiellätte vanhan vaimon synnyttämästä lapsia, silloin tahdon sitä tukea. Nuorilla juuri täytyy olla oikeus elää elämänsä niinkuin Luoja vaatii ja tahtoo, vanhoilla niinikään, pidättymällä. Se on sitä paitsi terveysopin vaatimus. Ja se on tärkeämpi kuin siveys. Siveyden täytyy alistua hygieniian lakien alle. Ja kullakin yksilöllä on oma hygieniiansa, siis myöskin oma siveytensä. Muutamilla naisilla ei saisi koskaan olla äidin oikeutta, lemmen oikeus kyllä.
— Te olette kevytmielinen mies, sanoivat Neidit ja karkasivat kauhusta pystyyn.
— En ole kevytmielinen. Minusta ihmisten onni on tärkeämpi kuin aasialainen siveysoppi, minä kauhistun sitä, että siveysopin epäjumalan, Moloch'in, kitaan syöstään joukko viattomia neitosia.