— En ole mikään runoilija, mutta olin tuumannut alun kuuluvaksi näin.
— "Statt, upp, lovsånger sjung".
— Mainiota, erittäin sopiva lapsille. He ymmärtävät tällaista ajatuksen juoksua niin helposti. — Mutta elkäämme häiritkö nuorisoa filosofiialla, puhukaamme siitä muualla, jos Teitä haluttaa.
— Aino ja Impi Maria menevät kahdeksi tunniksi huvilaan, sanoi Neiti Vuori. Te jääkärit saatte mennä nyt aamiaiselle. Sinä Impi Maria tulet huomenna klo 11 minun luokseni. Siellä saat tavata setäsi. — Se oli heidän rangaistuksensa.
— Sielläkö, jossa pihalla kasvaa miekkaliljoja ja "Neitsyt Maarian kämmeniä"? kysyi Impi Maria.
— Niin. — Te! Olkaa hyvä, seuratkaa meitä, sanoi Neiti Koski lyhyesti minulle.
Lähdettiin kulkemaan tuomikkokujaa myöten Neiti Vuoren huvilalle. Neidit kulkivat aivan ääneti, vilkaisematta kertaakaan minuun, joka kuljin vierellä yhtä askelta jälempänä. Se oli minun rangaistukseni.
Saavuttiin Neiti Vuoren huvilapuutarhaan. Miekkaliljat ja "Neitsyt Maarian kämmenet" seisoivat täydessä kukassa, kylminä, kalpeina, lemuttomina. Miekkaliljat, niin sanottiin minulle, edustivat vahvaa hallitusta, perittyä valtaistuinta, kämmenet taas alttaria. Molemmat Neidit olivat maailmassa olleet kristillisen maailmankatsomuksen, siveellisen elämänvaelluksen, kansallisen mielen, naisasian, y.m:n hyvän jalot esitaistelijat Suomen ensimäisillä, ykskamarisilla valtiopäivillä.
Minut viitattiin istumaan alas pöydän ääreen tuuhean sypressin alle.
Kahvit tuotiin pöydälle yhä edelleen täydellisen vaitiolon vallitessa.
Istuttiin kolmeen henkeen ja juotiin kuppi kahvia. Neiti Vuori lopetti
vaitiolon kysymyksellä:
— Tiedättekö, kuinka meidän ehdoituksemme naisen naimaijän koroittamisesta on käynyt.