Kun läksin Porthanin luota, tuli hänen huushollerskansa porstuassa vastaan, niiasi ja sanoi:
— Kuulin ovenraosta, että Teillä on aikomus matkata ylämaihin. Saanko nöyrimmästi pyytää Teitä viemään sanaa eräälle tuttavalleni siellä vesikansassa.
— Missä siellä vesikansa asuu?
— Siellä missä ne suuret järvet alkavat sen seitsemännen syrjäjoen tuolla puolen. Järvien rantamilla asuu savolaisia, jotka kalastelevat aikansa ratoksi. Nuoruuden ystäväni, Paavo Korhonen, asuu siellä eräässä saaressa. Hän käy aina kalankaupalla Kiialassa. Pyytäkää häntä lähettämään muikkuja meille. Minä ja professori pidämme niin paljon muikuista, ylämaan lapsia kun olemme.
— Onko Paavonne kuuluisa runoilija, Vihta-Paavo?
— Se sama. Me olimme kasvintovereita maailmassa. En pääse häntä tapaamaan, en jouda, eikä sillan yli pääse kulkemaan. Täällä on niin ikävä! Vanhoja, ikäviä ihmisiä! Paavo oli naimaton kuin minäkin.
— Niin Lemminkäisenkin ne karkoittivat sielunvaellukselle.
— Minulla on kiire! Muikut palavat pannussa! Tässä on yksi konvehti
Paavolle viemisiksi Ristiina Tossavaiselta.
Ristiina katosi samassa kyökkiinsä.
Kulin kääntösillan yli ja poikkesin Neiti Vuoren huvilaan tapaamaan Impi Mariaa. Impi Marian ei enää sallittu matkustella kanssani. Hän oli joutunut saman siveellisen valvonnan alle kuin Aino Joukamoinenkin. Hellästi hyvästelin armasta keltakutrista, hiussoreaa tyttöäni, läksin taivaltamaan Tuonelan joen vasenta vartta.