— Tietysti, tietysti, sanoin välttääkseni riitaa.
— Sitäpä jo luulinkin. Onhan ne yhtä hyviä kuin sinunkin jumalasi. Ja yhtä monta niitä on kuin sinullakin — enemmänkin. —
Herodotos vei minut syrjään ja ehdoitti, että lähdettäisiin kotia. Hän sanoi, että Thersiteksellä oli kyllä oikein. Kreikan sankarit olivat barbaareja ja kovin karkeasanaisia, niin että heidän kanssaan oli hieman vaikeaa seurustella varsinkin pikkutunneilla.
Minä lohdutin Herodotosta sillä, että moni Suomen kansan kuuluisimpia uroita voi vielä meidän päivinäkin käydä pikkutunneilla nuhteetonta Trojan sotaa sekä ystäviensä että vihamiestensä kanssa ja heitä vastaan. Meillä on monta, jotka ovat sitaisseet Thersiteen manttelin ympärilleen.
* * * * *
Kun kirje oli luettu, hajaantui perhe, kukin askareilleen. Minä seurasin isääni hänen asuinhuoneisiinsa. Epäröin, miten alkaisin kyselyni isäni nykyisestä maailman käsityksestä. Löysin vihdoin sopivan lähtökohdan:
— Olen lukenut pappissäädyn pöytäkirjoista, että arkkipiispa kerran keskeytti sinun puhevuorosi seuraavilla sanoilla: "herra tohtori, tahdon huomauttaa, että olette luterilainen pappi". Pöytäkirjojen mukaan sinä vaikenit, etkä jatkanut puhevuoroasi. Miksi vaikenit?
— Siksi, että olin luterilainen pappi, niinkuin arkkipiispa sanoi.
— Pappisvala siis esti sinua lausumasta julki sisimmät ajatuksesi.
— Niin.