— Olit siis elämässäsi enemmän helleeni kuin israelilainen.
— Niin olin. Kreikkalaiset filosofit ja Europan suuret kirjailijat olivat minun parhaat ystäväni ja seurakumppanini.
— Niin, ja luonnon suuri yrttitarha oli sinun rakastetuin temppelisi.
— Mutta sitä et maailmassa julki julistanut.
— En. Tiedäthän mitä arkkipiispa sanoi.
— Minä en ole luterilainen pappi. Minua ei samat kahleet paina.
Isäni ei virkkanut mitään. Samassa tuli perheen miehiset jäsenet sisään viettämään iltaansa isäni seurassa. Kirje oli saapunut Atelta myöskin enollensa, jossa sisarenpoika kertoi eräästä kekkeristä kuulun Aspasian, Perikleen puolison luona. Se oli juuri saapunut ja Gubbus oli perin utelias kuulemaa sen sisältöä. Gubbus sanoi:
— Olen jo unohtanut kuka Aspasia, Sappho ja Briseis olivat. Selitä sinä lyhykäisesti, mitä naisia ne olivat:
Isäni kertoi:
— Aspasia oli yhtä kuulu kauneudestaan kuin viisaudestaankin. Otti osaa seuroihin ja keskusteluihin yhdessä lahjakkaitten miesten kanssa, Atenan kuninkaan Perikleen hovissa. Hänen aikanaan Atenan vaimot eivät esiintyneet ahtaimman perhepiirin ulkopuolella. — Sappho oli kuuluisa naisrunoilija Joonian saaristosta. Hänen maineensa eli himmentymättömänä koko vanhanajan sivistyneessä maailmassa. Herkkätunteinen, itsenäinen runoilijaluonne, joka muun muassa keksi oman värssymitankin, jota vielä meidänkin aikoinamme hieman muutellen jäljitellään. — Briseis oli taas kuvakaunis sotaorja, joka oli saaliinjaossa joutunut Kreikan uljaimmalle uroolle, Akilleelle. Mutta pääjohtaja Agamemnon riisti Briseiksen Akilleelta. Tästä suuttui Akilles eikä enää ottanut osaa koko kreikkalaisten sotaan. Hukka oli periä kreikkalaiset, kunnes Akilles taas suostui tappelemaan. Helenan sinä Gubbus kyllä tunnet ja muistat.
— Tietysti, tietysti. Kuka ei häntä tuntisi. Helenahan oli todellisen naisen perikuva, onnellinen kaikkien miestensä kanssa.