(Aksel tulee takasin oikealta, palava sikari suussa, ja katoaa
toisten huomaamatta kiven taakse, johon istuutuu).
Gerda (alakuloisena). Vai on hän sittenkin heikkomielinen! Sitäpä en olisi uskonut.
Malla. Jos hän on heikkomielinen? Täysi hullu hän on, joka sinun olisi pitänyt huomata, kun näit, miten hän keppiä heilutteli.
Kurman. Nyt on kumminkin parasta, ettette häntä ajattele, vaan annatte hänen itsensä hoitaa itseään. Minä olen luvannut, että hän saa oleksia täällä kuukauden loppuun saakka ja lupaustani en ota takasin. — Mutta nyt lähden hieman peltojani katselemaan. (Mallalle). Voit antaa minulle lasillisen sahtia ruokasäiliössä, niin ettei minun tarvitse odottaa.
(Menee vasemmalle).
Malla (seuraten häntä). Se, joka vetää tänä iltana sohvan kamarinsa oven eteen, olen minä. Oi taivaan luoja, tätä surkeutta.
Kahdeksas kohtaus.
Gerda. Aksel.
Gerda (seisoo hetkisen hiljaa ja katsoo suoraan eteensä, näyttää sitten ikäänkuin heräävän, menee hitaasti perälle, katsoo oikealle, nousee verkalleen kivelle ja käypi istumaan kasvot järvelle päin käännettynä ja kädet ristissä polvilla. Pian alkaa sakeita savupilviä kohota kiven takaa. Gerda tulee levottomaksi). Koivuillapa on tänään omituinen haju!
(Vavahtaa, kun näkee savua, ja tulee vallan kauhuihinsa, istuu kuin kivettynyt, nousee sitten varovasti ja aikoo lipua alas paikaltaan, mutta silloin seisoo Aksel jo hänen edessään lakki toisessa kädessä ja ojentaa toisen kätensä auttaakseen Gerdaa alas).