Malla. Vai niin sinä, Tiina, arvelet.
Tiina. Niin ja tietääkös rouva, että jollei hän ole korviaan myöten rakastunut Gerda-neitiin, niin en tahdo olla Jumalan kuvan mukaan luotukaan. Neljänätoista päivänä on hän seurannut kuin varjo Gerda-neitiä ja jos tulen milloin tahansa, niin aina istuvat he tuolla suurella kivellä ja tirskuvat ja nauravat.
Malla (huoaten). Niin, rakas Tiina, sen olen kyllä huomannut, mutta nyky-ajan nuoriso on niin tavattoman itsepäistä. Joka kerta olen pyytänyt Gerdaa olemaan varuillaan ja karttamaan häntä, sillä kuka tietää, ettei hän jonain päivänä saa hulluuden kohtausta. Kun vain tiedän heidän olevan ulkona kivellä, niin ei minulla ole minkäänlaista rauhaa kyökissä ja teen kaikellaisia hullutuksia.
Tiina. Niinkuin eilen illallakin, kun rouva kaasi munanruskulaiset lika-ämpäriin ja pani kuoret puuropataan, hi, hi, hi!
Malla. Olin juuri lukenut ensimäisestä Samuelin kirjasta, kuinka Saul heikkomielisyydessään hyökkäsi Davidin kimppuun. En tiedä, mistä tuo johtuu, vaan tuo luku aukenee minulle aina, kun nykyään vain rupean raamattuani lukemaan.
Tiina. Minä en tuon miehen kanssa puhele milloinkaan.
Malla. En minäkään ja polveni oikein vapisevat, kun vain saan nähdä hänet.
Tiina. Ajatelkaas, rouva, kun tallirenki kertoo, että tuli palaa hänen ikkunassaan aina neljään asti aamulla.
Malla. Ei kai uskalla pimeässä maata.
Tiina. Pelkää ehkä väkivaltaa.