Malla. Ei, mutta Saulin hengellä on kai pimeässä häneen suurempi valta.
Tiina. Se voi tulla häneen keskellä päivääkin. Muistan kuinka toissapäivänä, kun tulin sisään hänen huoneeseensa ja aijoin juuri ruveta pöytää kattamaan, ja hän loikoi sohvalla lukien jotain kirjaa ja mumisi itsekseen — katkismus ei hänen kirjansa ollut, sillä sehän on pitkä ja kapea, eikä myöskään testamentti, sillä se on paljon paksumpi, mutta Jumalan sanaa se oli, sillä siinä puhuttiin kuuloni mukaan ijankaikkisesta kadotuksesta. Mutta kun parhaillani seison kaikessa viattomuudessani ja katsoin, oliko senaappipurkissa enään mitään, karkasi hän ylös kuin vihainen sonni ja kiroili kuin vimmattu ja nakkasi kirjan seinään niin että lehdet kahisivat.
Malla. Ja sinä tietysti säikähdyit?
Tiina. Josko säikähdyin? No siitä voi rouva olla vakuutettu. Minä syöksyin ovelle aivan kuin olisi tuli ollut hiuksissani ja sitten en uskaltanut koko sinä päivänä mennä sisään. Ruuan panin sisään avonaisen ikkunan kautta ja illalla sai talli-Juhana mennä tilat tekemään. Mutta senmukainen se tuli tilakin ja voinpa uskoa että sen yön makasi hän jotenkin huonosti ja sai tuntea ijankaikkisen kadotuksen esimakua.
Malla (joka on lopettanut vaatteiden alasoton), Kas niin, nyt olemme saaneet sen tehdyksi. Nyt otamme vain nuorat alas.
(Menee perälle ja irroittaa nuoran. Tiina taas irroittaa
solmuja puitten ympärillä etunäyttämöllä).
Tiina. Kumman tiukallepa rouva nämät on vetänyt. Ei minullakaan mielestäni ole mitkään maitosormet, mutta —
Malla (joka on saanut työnsä tehdyksi). Minä autan sinua.
Tiina. Ottakaa sitten tästä kiinni. Tuo solmu täytyy meidän leikata.
Malla. Ja tärvellä koko nuora? Sitäpä ei tehdä.