Malla (kauhuissaan). Taivas varjele! Saatte nähdä, että hän on rääkännyt Gerdaa niin, ettei hän voi omin voimin kävellä!
Tiina. Eiköstä! Nyt päästi hän neidin irti.
Malla. Tämähän menee liijan pitkälle. Minun täytyy puhua muutama vakava sana Gerdalle. Mene sinä sisään ja vie vaatteet mukanasi. Minä tulen kohta jälestä.
Tiina. Hyvä on. (Itsekseen). Sillä aikaa ryyppään minä pisaran kahvia.
(Menee vaatekorin kanssa vasemmalle).
Toinen kohtaus.
Malla. Gerda. Aksel. (Molemmat viimemainitut tulevat sisään oikealta perältä ja Gerdalla on iso ulpukoista tehty kukkavihko ja toinen orvokeista tehty).
Aksel (ottaen lakin päästään). Hyvää huomenta, täti Malla — ai, anteeksi, olen tottunut kuulemaan Gerda-neidin kutsuvan teitä niin ja siksi tulivat nuot sanat huuliltani vastoin tahtoani — pyydän tuhannesti anteeksi.
Malla (hieman peloissaan, mutta samalla mielissään). Ei tee mitään. — Saanko sanoa sinulle jonkun sanan, Gerdaseni?
Gerda (ihastuksissaan). Et voi uskoa, kuinka hauska kävelymatka meillä on ollut. Me olemme käyneet aina Noitakummulla saakka. Tänään on niin erinomaisen herttainen ilma, että tekisi mieli vain laulamaan ja nauramaan. Ja katsokaas mitä minulla on mukanani! Ulpukoita täti! Niitä on järvi valkeana.