Malla (levottomasti). Ettehän vain olleet järvellä?
Gerda. Kyllä. Me lainasimme kalastajalta venheen ja herra Franck souti jonkun matkaa. Ah, jos olisit ollut mukana, täti!
Malla. Herra varjelkoon! (Hiljaa Gerdalle). Tules tänne, niin saan hieman puhella kanssasi. (Gerda tulee näyttämölle päin, Aksel jää kiven luo ja katselee järvelle). Onko sinusta tuo ihmisellistä tuolla tavoin kuljeksia hullun ihmisen kanssa metsässä ja päälle päätteeksi vielä järvellä. Hänhän olisi voinut heilauttaa venheen nurin tai heittää sinut veteen!
Gerda. Taasko täti puhuu noita vanhoja tyhmyyksiä. Herra Franck ei olleskaan heilauta venhettä kumoon, vaan hän soutaa kuin mies. Ja tänään on hänellä ollut parhaimpia päiviään, sillä hän ei ole puhunut ei niin sekavaa sanaa — jota ei hän ole myös tehnyt pitkään aikaan.
Malla (hiljaa). Voipa niinkin olla, mutta jollet tahdo, että minä paikalla kuolen sydämen halvaukseen, niin saat tästä puolen lopettaa tuollaiset kävelymatkat.
Gerda. Enhän minä mitään voinut, sillä kohtasin herra Franckin tuolla metsässä.
Malla. Herrallemme olen minä luvannut auttaa häntä olemalla hullujen holhooja. Kun eilen olin Helsingissä, niin ostin pienen revolverin sinua varten. Se sinun pitää pistää taskuusi (ottaa sen taskustaan ja tahtoo pujahuttaa Gerdan taskuun, mutta katsoo ensin, ettei Aksel näkisi) — ja pitää se aina luonasi.
Gerda. Onkos se ladattu?
Malla. Mitä sinä ajattelet? Luuletko sinä, että minä uskaltaisin ottaa ladatun revolverin käteeni?
Gerda. No mitä minä sitten sillä teen? Lataamaton revolveri — eihän se ole mikään ase.