Gerda (katsahtaa ylös, veitikkamaisesti, koettaen mielenliikutustaan salata). On yhtä kuin nolla.
Aksel. Ei niin paljon en pyydä. Te olette häijy, neiti Gerda. — Ettekö tahdo antaa minulle orvokkia?
Gerda. Mitä te sillä teette. Niitä on minulla niin vähän —- ettekö tahtoisi sen sijasta ulpukkaa?
Aksel. Ei kiitoksia, se on liijan kylmä — eikä myös kelpaa puristettavaksi. Vai niin, te ette siis tahdo antaa minulle yhtään kukkaa. Kuinka monta kuormaa heiniä isänne sai viime viikolla?
Gerda (hämmästyneenä hänen epäselvästä ajatusjuoksustaan). Satakaksikymmentä, luullakseni.
Aksel. No hyvä! Jos minulla olisi satakaksikymmentä kuormaa orvokkeja, niin saisitte ne kaikki erojaislahjaksi, kun matkustan.
Gerda (hymyillen). Kiitoksia, sehän olisi hyvin ystävällisesti tehty, mutta sittenhän saisi isä laitattaa yhden heinäladon lisää minua varten. — En ymmärrä, miksi te aina ajattelette matkaanne, siihenhän on vielä pitkä aika.
Aksel. On pitkä aika! Ette voi uskoa, kuinka sydäntäni koskee, kun kuulen teidän noin puhuvan. (Istuutuu tuolille ja nojaten kätensä pöytään, katselee häntä). Oletteko koskaan rakastunut, neiti Gerda?
Gerda. En, sikäli kuin muistan; entäs te?
Aksel. Kyllä, noin kahdeksan tai kymmenen kertaa, — tarkalleen en muista. Tiedättekös, kuinka minä käyttäydyin, kun olin rakastunut?