Kurman. En, puheesi on minulle käsittämätön kuin Arabian kieli.
Gerda. No sitten puhun selvää kieltä. Jollen heti matkusta niin hän kosioipi minua.
Kunnan. No eipä tuo nyt olisi mikään niin erinomaisen suuri onnettomuus.
Gerda. Mutta isä! Luulenpa että sinun laitasi on sama kuin minunkin viime aikoina, että nimittäin olet unhoittanut, ettei herra Franck ole kuten muut ihmiset.
Kurman. Mutta jospa hän olisi, kuten muut ihmiset, niin silloin kai ei olisi mitään esteitä.
Gerda. En minä ole sitä sanonut.
Kurman. Et, et, mutta mitäs olet ajatellut?
Gerda (innokkaasti). Siitä ei nyt ole kysymys. Onnettomasti kyllä ei herra Franck ole täysijärkinen, vaikka minä puolestani en suinkaan voi sanoa, mihin tuo hänen hulluutensa perustuu — ja sellaisen vävynhän tahtonet yhtä vähän kuin minä tahdon sellaisen miehen.
Kurman. Vai niin, ja sinä et ole olleskaan häneen rakastunut?
Gerda. En ole. Kuinka voit sellaista luulla? Senkötähden sitä luulet, että viime aikoina olen niin paljon seurustellut hänen kanssaan? Katsos, se tapahtui vain siksi, että luulin — älä naura senkin ilveilijä! Minä arvelin voivani terveellisesti vaikuttaa häneen — ja niin sanoi hän itsekin.