Kurman. Vale? Mitä sinä siitä asiasta tiedät? Rupeatko häiritsemään luovan mielikuvituksen vapautta? Saatpa olla huomautuksiasi tekemättä kunnes pyydän. — No tuolla nuorella miehellä, jota kutsumme vaikka Akseliksi, oli Helsingissä hyvä ystävä, nimeltä Nimetön. Tämä oli luultavasti kuullut puhuttavan, että tuo kiemaileva tytär ei antanut nuorien herrojen olla rauhassa.
Gerda. Isä, nyt minä jo suutun!
Kurman. Eli oli sitten Aksel kaikessa viattomuudessaan sattunut kirjoittamaan tälle jotain edullista tuosta tytöstä. Mutta oli miten tahansa Nimetön peljästyi, että Aksel rakastuisi tuohon nuoreen tyttöön ja siten laimiinlöisi lukunsa, jonka tähden hänen vekkulipäähänsä pisti hurja aate, kirjoittaa nimetön kirje tuolle erinomaisen etevälle maanviljelijälle, jossa hän kertoi, että ystävänsä oli hieman sekapäinen.
Gerda. Ja se ei siis ollutkaan totta?!
Kurman. Ja Aksel, joka samalla kertaa sai kirjeellä kepposesta tiedon, oli siksi ritarillinen, että olisi heti tahtonut kertoa talon naisväelle asian oikean laidan, mutta —
Gerda (hyppää ylös ja heittäytyy isänsä kaulaan). Isä, isä, kuinka minä olen iloinen!
Kurman, Näetkös nyt lapseni! Ei pidä milloinkaan sanoa "en koskaan". Tiesinhän, että satuni sinua miellyttäisi.
Gerda. Ja loppu, isä — loppu.
Kurman. Kuten jo sanoin, en loppua tiedä. Niin paljon vain tiedän, että Aksel on rakastunut tuohon kiemailevaan tyttöön, joka tekeytyy kovin viehättäväksi, niin ettei poika parka tiedä, mitä hänen pitää ajatella, pyytää isää kosioimaan ja menee itse mansikkamaahan vastausta odottamaan. Mutta millaisen vastauksen saan hänelle antaa, sen saat sinä keksiä, sillä naisväki ymmärtää sellaiset seikat paraiten. Voithan pyytää Franckia itseäsi auttamaan. Huudanko hänet tänne? Tuollahan hän tuleekin käsikoukussa Malla-sisareni kanssa. No ihme ja kumma, kuinka hyviksi ystäviksi he ovat niin äkkiä tulleet.
(Viittaa heille).