Aksel. (Kiven juurella). Te tiesitte, neiti Gerda, että minä tulisin luoksenne. Te tiedätte myös, mikä teitä nyt odottaa ja kumminkin leikitte kanssani piilosilla oloa. Tekö yksin olette minulle vihanen, kun yksin Malla-tätikin on jo minulle antanut anteeksi. Vai luuletteko ehkä vielä, etten ole järjilläni?
Gerda. En leiki kanssanne piilosilla oloa, vaan prinsessaa lasivuorella.
Aksel (heittää lakkinsa korkealle ilmaan). Hurraa! (Ottaa vauhtia ja hyppää kivelle ja putoaa polvilleen Gerdan eteen). Olenko nyt ansainnut prinsessan?
Gerda. Minun kai täytyy sanoa kyllä, tahdonpa tai en.
(Nousee ja laskee kätensä Akselin kaulaan ja he syleilevät).
Malla (katsoo kivelle päin). No Herranen aika, mikäs elävä kuvaelma tuolla kivellä esitetään?
Kurman. Se on vain loppukohtaus novellissa, jonka nuot molemmat nuoret ja minä olemme sepittäneet.
Malla. Onko hän kosinut! (Rientää perälle). Tuo kelpo poika! (Nuoret tulevat kiveltä alas). Tule Gerda, niin saan sinua syleillä! (Syleilee häntä). Ja sinua myös, Aksel — nyt en sinua enään pelkää — (syleilee häntä) ja toden totta, en ole sinua milloinkaan peljännyt.
Aksel. Vai niin. Ettekö tosiaankaan?
Malla. En, ja luuletkos, että minä olen niin lapsellinen. Minä olen vain ollut pelkäävinäni ja olen tahtonut hieman Gerdaa pelotella, jotta saisin hänet paremmin pysymään sinusta erillään, niin ettei hän sinua häiritsisi — en, ihan varmaan minä en sinua ole peljännyt.