Hänen äänensä oli kadottanut koko joukon suloudestaan.
"Se on hyvin mahdollista, hyvä rouva, että joskus on jotakin semmoista pullossa ollut", sopersin minä vastaukseksi ja sitten lisäsin: "mutta tiedättehän että väkiviinatilkkanen on hyvä vatsalle, olletikin matkoilla. Minä olen täysin vakuutettu siitä, että se vaikuttaa varsin terveellisesti pienokaiseenne, jos maidolla on makua siitä, mitä on ollut pullossa."
Pikku Ferdinand, toisin Fumps, oli nyt saanut näkyviinsä pullon ja osotti vireillä käsien ja jalkojen liikkeillä haluavansa tehdä sen likempää tuttavuutta. Stevartin ystävällisellä avulla sain minä Mimmi-rouvan, nuoren herra Müllerin ja heidän lukuisat kamssunsa kuljetetuksi naissalonkiin. Väsyneenä ja ruhjouneena hoipertelin viimein omaan hyttiini, kiipesin ylivuoteeseen ja vaivuin melkein paikalla mitä syvimpään uneen.
Mutta kuvitteluvoimani oli vireillä. Kauhea unennäkö vaivasi minua. Sekaisin siinä hyörivät nuo kuusi härkää, Ferdinand Müller, liikanimellä Fumps, ja Susanna rouva, the still housen emäntä, kunnes tuima kapteeni esiintyi, asetti pääni pölkylle ja alkoi kauhean suurella, viinapullon muotoisella moukarilla takoa onnetonta kalloani. Mitä jyrinää siinä oli. Vihdoin heräsin, ja — tuo tahdin mukainen jyrisevä ääni ei ollutkaan mikään tyhjä mielenkuvitus; minun korvani humisivat ja päätäni pakotti, jotta olin vähällä uskoa sen vielä olevan noiden moukari-iskujen alaisimena. Tahdoin huutaa, mutta sain vain puserretuksi esiin muutamia ähkyviä ääniä. Minusta oli kuin olisi joku istunut vatsassani, pistänyt käsivartensa kurkkutorveeni ja koettanut sisältäpäin kuristaa minua. Koetin avata silmäni, mutta siinä oli kohta joku painamassa peukaloillaan silmälautojani. Jopa jouduin aivan raivoon ja aloin hosua ja potkia ympärilleni ja — kratsch, klirr! — siinä kaiketi oli jotakin lasista, ja samalla tunsin polttavaa tuskaa oikeassa kyynäspäässäni. Kun nyt kauhistuneena hypähdin ylös, puskin pääni oikein tuntuvasti hytin kattoa vastaan, johon tuskin oli puolen metriä päänaluksestani. Kaikkien ensimäiseksi havaitsivat vihdoinkin auenneet silmäni harmaan, hyvin tutun vaatekappaleen, joka samassa katosi mereen vuoteeni tasalla olevasta akkunasta. Sitten tarkastelin kyynäspäätäni. Siitä tihkueli verta — ja nyt sain viimein selville mitä olin tehnyt. Toisella käsivarrellani olin lyönyt pirstaksi seinään kiinnitetyn peilin ja toisella kädelläni lakaissut pois lasin ja kupukan lampusta.
Juuri kun tämä kaikki oli selvinnyt minulle, astui stevartti hyttiin puhdistamaan tappelukenttää. Hänen tottuneet korvansa olivat, näet, oikein käsittäneet tuon kilisevän äänen.
Hän heitti minuun hävyttömän ja halveksivan silmänluonnin; sitten korjasi hän lasisirpaleet ja sanoi:
"Fits, sir?" (suonenvedon tempaus, herra?)
"Suokaa anteeksi — tein sen hajamielisyydestä."
"Vai niin! Toiste kun tahdotte olla hajamielinen, niin katsokaa, että pääsette helpommalla. Nykyinen hajamielisyytenne maksaa 6 markkaa."
Tämä ilmoitus sai minun ajattelemaan kukkaroani, joka Kalle Ferdinandin jalomielisyydestä oli kovin kutistunut.