"Dilirium tremens?" Minä tirkistelin miltei kivettyneenä vanhaa herraa.
"Niin, nuori mies! Se teitä varmaan kohtaa jonakin päivänä, jollei se jo ole kohdannut. Jättäkää nyt portviini rauhaan, olkaa niin hyvä, ja menkää kannelle — siellä kentiesi virkistytte. Muussa tapauksessa autan minä teitä ylös rappusia."
Pakenin kuin olisi paholainen ollut kintereilläni. Millä olin minä, onneton mulus, ansainnut näitä katkeria solvauksia? Eilen olin vähällä tulla päistikkaa potkaistuksi alas rappusia, siitä syystä että muka olin "maistamaton", ja tänään uhattiin heittää minut ylös rappusia, sentähden että olin auttamaton juoppo. Onkohan kellekään viattomalle ennen käynyt näin ohraisesti?!
Tuskin olin päässyt kannelle, niin kadotin tasapainon ja kolkahdin suoraan suojan puolelle. Kuinka ihanaa! Aava meri viheriöine, vaahtoisine laineineen, delfiinit, jotka tyytyväisinä loiskivat haaleassa vedessä ja järkevillä silmillään katselivat laivaamme, ja sitten tämä miellyttävä keinuminen, joka niin omituisesti vaikuttaa mieleemme! Mutta — mitä auttoi se minua? Pitkällisestä paastoomisesta rasittunut ruumiini ei sitä kestänyt. Sanomattoman viheliäisessä tilassa hoipertelin jälleen rappusia alas hyttiini, jossa stevartti auttoi minua vuoteeseeni.
En ollut kauan siinä maannut, kun kauhukseni vanhus, joka oli ennustanut, että joutuisin viinahulluksi, avasi oven, ryntäsi luokseni, pudisti nyrkkiään ja sanoi, tahi oikeammin sihisi:
"Kurja, mittanne on täysi! Sitä en kumminkaan olisi uskonut teistä! Eikö riittänyt, että jätätte itsenne viinapirun omaksi; vaatiiko paholainen että vielä myrkytätte pientä, viatonta lastanne?"
"Mitä, minun lastani?"
"Niin, viatonta lapsiraukkaanne, jonka maitoon olette sekoittaneet viinaa. Te ette voi sitä kieltää — kaikki naiset ovat haistelleet sitä ja samoin minäkin. Niin, te olette hyvä te, kaksoismurhaaja!" Sen sanottuaan meni hän tiehensä ja paiskasi kiinni oven jälkeensä.
Kaksoismurhaaja! Sepä vain puuttui! Masentuneena koetin saada unta, mutta siitä ei tullut mitään ja puolen tunnin kuluttua tuli stevartti ilmoittamaan, että pieni lapsiraukkani sai koko naismaailman aivan epäilykseen huudoillansa, että äiti, onneton vaimoraukkani, oli enemmän kuin puolikuollut pahoinvoinnista ja levottomuudesta ja että hän hartahasti tahtoi puhutella minua.
Minua! Minähän makasin itse niin avun puutteessa kuin vastasyntynyt lapsi!