"Tässä on kultarannerengas, kaunis hohtokivi keskellä — on maksanut kolmesataa viisikymmentä markkaa."
"Mistä sen niin varmaan tiedätte, nuori herra?"
"Minä? — Tiedänhän minä sen, kun itse olen antanut sen morsiuslahjaksi vaimolleni'"
"Morsiuslahjaksi! Vai niin! No, tulkoon nyt kuka tahansa väittämään ettei nuorilla herroilla ole kuraasia!" — Tuolla Aaprahamin jälkeläisellä näkyi olevan tavattoman lysti. "No, siinä tapauksessa minun kaiketi on kunnia puhutella herra Mülleriä, koska tähän on piirretty: 'Mimmilleen Elokuun 5 p. 1873.'"
"Niin juuri! Minähän se olen!" vastasin urhoollisesti.
"Ja missä te asutte? Anteeksi, kun on kysymys kalleuksista, täytyy olla varovainen."
Kuinka kohteliaasti tuo ilkiö irvisteli!
"Hôtel Europe'ssa!" vastasin lyhyesti ja ylpeästi.
Mies teki niin syvän kumarruksen, että kookas nokka melkein kosketteli pöytää.
"No, teidän tähtenne, armollinen herra Müller, niin annan tästä rannerenkaasta — yhden markan."