Sitten kirjoitettiin pöytäkirjaan, mitä herra Paulson'illa oli ilmoitettavaa; ja tämän mitättömän salapoliisin suussa tuntui minusta itsestänikin kaikki, mitä tänäpänä olin tehnyt ja toiminut, hyvin epäluulon alaiselta. Sitten kääntyi kauhea herra jälleen minuun ja sanoi:
"Voitteko antaa minulle luotettavia tietoja niistä suhteista, jotka sitovat teidät nuoreen rouvaan, joka asui teidän kanssanne huoneessa N:o 47?"
Eihän minulla ollut mitään salattavaa, ja sentähden kerroinkin totuuden mukaan asian. Epäilemättä olisin tehnyt sen, vaikkakin sillä olisin saattanut epä-edulliseen valoon holhottini, sillä vihani viatonta rouvaa kohtaan, jota pidin syypäänä kaikkiin onnettomuuksiini, oli kerrassaan tukehuttanut viimeisetkin hellimmät tunteet, vieläpä kaiken ritarillisuudenkin. Luonnollista oli, ettei uskottu sanaakaan koko kertomuksestani. Kun olin lopettanut, sanoi poliisikommissarius:
"No, saanemme kuulla totuuden naiselta, jollette edeltäpäin ole istuttaneet juttujanne tuohon onnettomaan viekoiteltuun olentoon. Minusta ainakin näyttävät jo laivassa saamani epäluulot teitä kohtaan toteutuvan teidän ihmeellisen rohkeutenne ja kekseliäisyytenne takia. Tahdon sentähden auttaa teidän muistianne hieman, nuori mies, koska se näyttää kärsineen teidän viinaanmeneväisyydestänne."
Ja hän otti esiin paperin ja luki siitä tunnusmerkit, jotka valokuvan tarkkuudella kuvasivat minun ulkoihmistäni: "pituus keskulainen, kasvot pyörevät, tukka valkoinen, partaa ei, silmät siniset, nenä tavallinen, suu tavallinen; erityisiä tuntomerkkejä puuttuu."
Joka ei tästä luettelosta tuntenut — minua, oli, jollei umpisokea, ainakin värisokea.
Kun arvoisa kommissarius oli ehtinyt luettavansa loppuun, kohotti hän äänensä ja huusi voimallisesti:
"Te olette kyypäri Max Emanuel Kipfel, tunnettu nimellä Wurm; te olette syntynyt Hammelburgissa, likellä Schweinfurtia; te olette, nuoruudestanne huolimatta, vaarallinen pettäjä; te olette milloin milläkin nimellä tehneet tyynesti tuumailtuja varkauksia. Jonkunmoinen sievistely käytöksessä ja tavaton röyhkeys ovat olleet paraat puoltajanne. Mutta minun tuiki tarkkaa silmää ette ole voineet viedä väärään. Minä tunsin teissä paikalla kyypärin."
Nyt en voinut kestää kauemmin. Saadakseni pidätetyksi mieliharmini pusertamia kyyneleitä, purskahdin pilalliseen nauruun. Tästä suuttui tietysti erehtymätön tuomarini silmittömästi. Hän antoi paikalla viedä minut vankilaan.
Surullisen naurettava oli asemani, mutta sittenkin tunsin nälkää, ja sentähden kysyin vanginvartialta, mihin aikaan päivällistä syödään.