"Oh, tämä nenä!" huudahti kuningas vielä kerran. "Miehestä ministeri, ja koko ikävä kongressi saa toisen muodon. Nenä on saatettava molempain keisarien tietoon."
Istvanin nenä oli todellakin ainoa laatuaan. Hänen reippaista, kauniista ja järkevistä kasvoistaan tuuppasi esiin pitkän, terävähuippuisen keihään kaltaisena — "Byron ja Pamela, ihanne ja harvinaisuus", Göthen mukaan puhuen.
Seuraavina päivinä ei puhuttu koko kongressilla muusta kuin Istvanin
nenästä; se veti puoleensa suurempaa huomiota kuin Puolan kysymys ja
Ruotsin valtakunnan perintöoikeus. Kaikki ihmiset tahtoivat nähdä
Istvanin nenää.
Siten tuli tästä, joka oli saattanut Istvan-paralle niin paljon harmia, hänen pelastava enkelinsä. Mahdotontahan oli tuomita kujanjuoksuun miestä, jota oli vähää ennen naurettu vasten silmiä. Keisari Aleksanteri, Istvanin korkea suojelia, oli ensimäinen, joka meni katsomaan karkulaista ja vakuutti sittemmin, ettei hän koskaan hullunkurisimmalle ilvehtiällekään teaatterissa ollut nauranut niin sydämen pohjasta kuin — Istvanin nenälle. Keisari Frans tuli uhkaavana kuin Jupiter, mutta — hänen ankaruutensa suli kyyneliin; ensin koetti hän vastustaa naurunhaluaan, mutta tämä sai lopulta voiton siihen määrään että keisari oli vähällä nauruun pakahtua. Metternich, lordi Castlereagh, ruhtinas Schwarzenberg, parooni Bianchi ja suuri joukko muita, vieläpä useat kongressin kaunottaristakin kokoontuivat "taivaallisen kaunottaren" luo vartavasten Istvanin nenän takia, ja muuan taidemaalari kuvasi vihdoin miehen ja hänen nenänsä jälkimaailmalle.
Keisari Fraasin käskystä tutkittiin asia ja silloin tuli ilmi, että kapteeni leikillä oli uhannut lyhentää Istvanin nenää. Istvan vietiin vankilaan, tuomittiin kyllä kujanjuoksuun, mutta pääsi kolmen kuukauden kuritushuonerangaistuksella.
Kun lopullinen tuomio hänelle julaistiin, ei hän siitä ollut suurestikaan hyvillänsä, ja kun kuningas kerran "taivaallisen" seurassa kävi vankilassa katsomassa karkulaista, huudahti tämä itkien: "Teidän armollisin preussilainen majesteettinne, mieluummin hirsipuussa! Mitä on elämäni ilman Irmaa?"
Kuningas ei osannut siihen mitään vastata.
"Ja mitä hapankaali ilman makkaraa?" lisäsi Istvan.
"Saakoon Irmansa", sanoi Friedrich Wilhelm III.
"Oi, teidän majesteettinne, Irma ei huoli minusta — nenäni kanssa."