Mutta se mikä oli sanottu, oli Maijan mielestä topakasti sanottu. Hän meni sisään, sieppasi pojan polvellensa ja silittäen hänen päätään huvitti häntä herttaisella haasteellaan.
Ja poika katsahti häneen raikkaasti nauraen ja käpristyi hänen kaulaansa itsetiedottomasti iloiten päiviensä rauhasta ja ystävällisten silmäin paisteisesta lämmöstä.
Siten Maija rakensi muurin pojan ympäri, eikä kukaan uskaltanut sitä murtaa. Hän sai elää lapsuutensa ajan pahaa sanaa miltään taholta kuulematta, eikä kukaan eikä mikään häirinnyt hänen uskoaan ihmisten hyvään tahtoon.
Senkö takia olit aina niin valoisa mieleltäsi? Kuin kukka aina aurinkoon päin käännettynä. Vai oliko se sinulle synnynnäistä? Se saattoi johtua niin toisesta kuin toisestakin. Totuit näkemään hyvää, eikä usko siihen sitten ennättänytkään horjua. Eikä olisi itse asiassa horjunut, vaikka olisi ennättänytkin — sydämesi syvimmässä.
* * * * *
Niin kului vuosi ja toinenkin. Yrjöstä tuli intohimoinen laivojen ja rautateiden rakentaja, ja ne syntyivät aina sinne, minne äiti sattumalta oli istuutunut. Jos hän pitemmän aikaa oli kumartuneena työnsä ääressä tai ompelukoneensa ratasta tasaisesti pyöritteli, silloin oli runsaasti tilaisuutta kaikkien temppujen noudattamiseen junien määräaikaista lähtöä tai saapumista varten. Siinä oli signaalin anto muistettava valkoisella tai punaisella, vihellys, alkuunpaneva puhkuminen, töksähdys, sitten tasaista ja sitten lisääntyvää vauhtia ilmaiseva puuskutus, joka herkeämättä jatkui ja kiihtyi, niin että sylki suusta pärskähteli. Sillä jos tukuttaminen olisi jäänyt kesken, olisi myös juna pysähtynyt. Sentakia piti keuhkoissa aina höyryä riittää — ja kyllä sitä riittikin.
Välistä sai jakkara olla laivana keskellä pauhaavaa merta. Tämä ulottui tuonne kynnykselle asti täältä rannan laiturilta, jona oli äidin hameen liepeet. Se kellui vaahtopäisenä, siinä oli saaret ja salmet, jonne pääsi pakoon pauhaavinta myrskyä, ja satamasta lähtö oli usein vaivalloinen ja vaaranalainen. Sitä ennen liputettiin ja toitotettiin, ja paljon puuhaa oli tavarain lastauksesta.
Mutta saattoi tapahtua, että yhtäkkiä laituri lähti kävelemään toiseen huoneeseen ollenkaan ajattelematta sitä tavatonta hämminkiä, joka siitä syntyi, varsinkin jos laiva vielä oli ankkuroituna rannassa ja suurin osa lastista sikin sokin laiturilla. Mutta sinä et koskaan hölmistynyt, harasit vain esiliinaasi tai koppaasi tavarasi jätteet ja ehätit juoksujalkaa tuon uskottoman laiturin jälkeen, menettämättä koskaan luottamustasi sen ehdottomaan uskollisuuteen.
Olin tottunut noihin pikaisiin muuttoihin. Kuulin vain pulikoitten kolinaa ja askelien rapsahdusta takanani ja hymähdin itsekseni..
7.