6.
Kun kesällä pienet viheriät kärryt tai talvella valkoinen työntöreki seisoivat portaitten edessä, oli se merkki siitä, että aioimme lähteä jonnekin vieraisille. Seurasit meitä tavallisesti minne menimmekään, sillä harvoin kyläilimme sellaisissa paikoissa, jonne ei sinua voitu ottaa mukaan. Olin mielestäni kuin lappalaisvaimo, jonka oli pakko pistää lapsi selkäpussiin, jos mieli liikkua kotinsa ulkopuolella. Mutta se ei tuntunut vaivalloiselta. Se oli mieleni mukaista.
Sattuihan kuitenkin joskus, että menimme isän kanssa jonnekin kylään ilman sinua. Silloin jätimme sinut Maijan huostaan, joka sinua jumaloi melkein yhtä paljon kuin me itse.
Maija oli Satakunnan sydämestä tullut, kotikutoinen harmaa villaleninki yllä ja kiiltävät lasit korvissaan. Hän oli sitten jäänyt ja kotiutunut ja tottunut herrasväen tavoille ja huvitti kaikkia ihmisiä suorasukaisilla ja hyväntahtoisilla kokkapuheillaan. Mutta jos kukaan keittiön oven takana uskalsi sanoa jotakin siitä, ettei muka tuo oma ollutkaan, vieras lapsi vain, jonka ovat ottopojakseen ottaneet — silloin kivahti Maija pystyyn, punastui hiusmartoa myöten ja tuulispäänä tuiskahteli:
— Vai ei oma! Pidä nyt kitas, sanon minä! Kenen hän sitten olis? Kenen mahtavat omat kakaras olla — oletkos pitänyt lukua — ja oletkos ne itse mestaroinut itsellesi oman halusi ja kaavasi mukaan? Niinkuin eivät olisi kaikki penikat yhtä paljon Jumalan luomia ja Jumalan lahjoja — omat itsellesi könistettäviksi, koska vissiin sen ansaitsevat — ja tämä näille kauniisti kasvatettavaksi, koska on kuin paratiisilintunen tai kuin kuninkaan poika — sokeainkin nähdä.
— Älä sinä rähise — toinen ei toistaan parempi!
— Vai ei eroa! Oletko ikinäsi nähnyt puhtaampaa ja jalompaa muotoa — toki vallan toista kuin nuo muut pörröpäiset nallikat, joita nurkissa vilisee.
— No pitääkö sitä noin tuhista tuollaisen asian takia?
— Kannattaa se. Sillä ihmisten pitäisi tietämän, mitä he nurkissa tirskuvat ja mitä pahaa he sillä aikaan saavat. Ovat aina omastaan olevinaan ja valmiit nokka pystyssä eroa tekemään siinä missä ei eroa olekaan muuta kuin ihmisten uskossa. — Usko autuaaksi tekee — no niin — ole niin autuas kuin haluat. Minä annan palttua ihmisten puheille.
Jo tuli että ropsahti. Maija käänsi selkänsä ja paiskasi keittiön oven kiinni. Toinen jäi sitä pykälää harkitsemaan ja sitä muille selvittelemään, niin että pian kaikki tiesivät, miltä kannalta asia oli otettava.