Jatkoimme matkaamme koivumetsikön halki. Pihalla tuli poika meitä vastaan hitaasti astuen.
— Mikä sinun on, Yrjö? — kysyin heti hänet nähtyäni levottomana. —
Oletko sairas?
— En.
— Mikä sinua sitten vaivaa? Oletko jostakin pahoillasi?
Hän ei vastannut, tarttui vain käteeni ja veti minut portaita ylös eteiseen.
Nyt oli jotain aivan erikoista tapahtunut. Hädissäni heitin jonnekin päällystakkini ja hattuni, laukkuni ja päivänvarjoni. Poika ei ollut lainkaan entisellään.
— Tule!
Tuokiossa olimme ullakkohuoneessa ja ovi kiinni. Vaisto neuvoi puhumaan hänen kanssaan kahden kesken.
Hän hyökkäsi heti kaulaani ja itki rajusti.
— Mitä on tapahtunut, Yrjö? Miksi olet noin suruissasi?