Minulla oli loppumatonta iloa hänen välittömyydestään ja vastaanottavaisuudestaan. Ja ajattelin usein, että sellaisena pitäisi ihmisen säilyä myöhemminkin, kun syvemmät tiedonlähteet hänelle avautuvat. Miten paljon rikkaampia olisimmekaan, jos kaikki tietomme tulisivat eläviksi tajunnassamme!

14.

OLI KAUNIS kesäpäivä. Seisoin pienen höyrylaivan kannella keskellä vakkoja ja voipyttyjä tähystellen sitä saaristolaituria, jonne minun oli noustava. Puitten lomitse näkyi kesähuvilamme katto. Poukamassa oli kyläläisten verkkoja kuivumassa pitkät rivit, oli nähtävästi ollut hyvä kalansaalis-aika. Veneitään olivat vetäneet korkealle hiekkarannalle, lieneekö ollut myrsky viime yönä. Siinä olivat joukolla vastassa vanhat ja nuoret, vilisi valkoisia liinoja ja lippalakkeja laivasillalla. Ja ilma henki merisammalta, ruskolevää ja hailia, auringon paahdetta ja apilasta.

Ja laituri oli pitkä ja kallistunut.

Olin ollut poissa parin viikon ajan ja odotin näkeväni perheeni sillalla. Siellä havaitsinkin ensin isän ja sitten mummon, mutta Yrjöä ei näkynyt missään. Ja kuitenkin hän oli tavallisesti etumaisena huitomassa lakkiansa tervetuliaisiksi sille, jota odotettiin. Hänen piti aina jollakin näkyvällä tavalla purkaa ilonsa.

Olin ihmeissäni. Varjostin silmiäni kädelläni nähdäkseni paremmin. Vaikka hän olisi seisonutkin toisten takana, olisin sittenkin huomannut hänet, sillä hän oli yksitoistavuotiaaksi tavattoman kookas. Ja kotona hän oli varmaan. Retkeltään serkkujensa luo Saimaan rannalle hän oli jo viikko sitten kotiutunut.

Laiva laski maihin. Isä otti kantamukseni ja aukoi minulle tietä tutussa tungoksessa. Pari kertaa piti pysähtyä tervehtimään naapuria. Sitten noustiin käsikoukussa koivumäkeä huvilallemme.

Miten ihanaa taas olla kotona!

— Mutta missä on Yrjö? — kysäisin samalla.

Isä katsahti hiukan kummissaan ympärilleen. Niin tosiaankin! Äsken hän oli ollut verannalla ja isä oli luullut hänen juosseen alas rantaan. Poika oli ollut tavallista vakavampi viime aikoina, kertoi isä, eikä Väinönkään tulo ollut saanut muutosta aikaan. Hän oli iltaisin soittanut selloa isän säestyksellä, ja he olivat harjoittaneet uuttakin äidin tuloa varten. Mutta ei siihenkään saatu oikein vauhtia. Nyt isäkin oudoksuen etsi poikaa silmillään. Mutta kylläpä hän löytynee.