Hän puhui puoleksi leikillisesti, puoleksi surullisesti, meni sitten akkunan ääreen ja jäi siihen.
XXV.
Tulevaisuustuumia.
Mitään uupumistilaa ei voida verrata siihen, joka seuraa kiihkeätä surun ja tuskan purkausta.
Daisy loikoi huoneessaan, jonka akkunat olivat säleuutimien peitossa. Kun nyt jännitys oli ohi, tuntui hänestä itse suruakin katkerammalta se, ettei hänellä enää ollut ketään, jota vaalia ja hoitaa. Se lamaannutti hänet kokonaan.
Ensi päivinä lapsen kuoleman jälkeen ei hän nähnyt muuta kuin tohtori Ratcliffen ja Murielin. Jim Ratcliffe oli suuresti huolissaan hänen tilastaan.
Aluksi ei hän tietänyt, voisiko luottaa Murieliin, mutta siitä sai hän piankin varmuuden. Unohtaen kokonaan itsensä tuo nuori tyttö osoitti suurta uhrautuvaisuutta ja itsensä hillitsemistä. Vapaaehtoisesti asettautui hän Daisyn vuoteen ääreen ja oli tohtorille yhtä suureksi avuksi, kuin varsinainen sairaanhoitajatar.
Daisy ei puhunut paljon, mutta hän tunsi kuin lohtua Murielin läsnäolosta ja siten heidän ystävyytensä yhä lujittuivat.
Muriel tapasi harvoin Blaken, vaikka tämä melkein aina oli lähettyvillä. Blake käyskeli talon ympäristössä tai puutarhassa lakkaamatta poltellen savukkeitaan. Joka kerran tavatessaan Murielin kysyi hän, eikö hänelle olisi mitään tehtävää ja jottei hän tuntisi itseään vallan tarpeettomaksi, keksi Muriel hänelle tehtäviä. Itse hän ei moneen päivään astunut askeltakaan puutarhan ulkopuolelle.
Kolmisen viikkoa poikasen kuoleman jälkeen kuuli Daisy Blaken askeleet akkunan alta.