Murielin valtasi aina syvä turvallisuuden tunne ajatellessaan uljasta Blakea. Hän ei nähnyt eikä ymmärtänyt sankarinsa vikoja.
XXIX.
Kortin nurea puoli.
"Nyt täytyy minun jo mennä kotiin", sanoi. Nick loikoessaan veljensä työhuoneen sohvalla ja tuijottaessaan kattoon.
Jim, joka oli juuri tullut huoneeseen, veti tuolin lähemmä sohvaa ja istuutui sitten Nick'in viereen.
"Eipä suinkaan", vastasi hän lyhyesti. "Auto ajoi Redlandiin noin tunti sitten noutamaan vaatteitasi."
"No, olipas sekin temppu!" huudahti Nick heittäen syrjäsilmäyksen veljeensä.
"Niinpä niin, minä en välitä lainkaan siitä, vaikka tuo temppu ei olisikaan mieleesi. Älä luulekaan, että päästän sinut käsistäni nykyisessä tilassasi. Ei, ole sinä vain alallasi, sen sanon sinulle."
Nick oli jo laskenut jalkansa lattialle, mutta ei vielä noussut ylös.
"En voi jäädä luoksesi, Jim", sanoi hän. "Yöksi jään mielelläni, mutta en sen pitemmälti. Huomenna ajan kotiin. Minun on ikävä Redlandiin. Tule sinä sinne minun luokseni, mitä useammin, sen parempi. Ja laastaroi minun käden tynkääni siellä, niin paljon kuin tahdot. Mutta älä pyydä minua jäämään tänne, sillä siihen en voi suostua."