Nick katsoi veitikkamaisesti Murieliin näin sanoessaan, mutta Muriel kääntyi heti Olgan puoleen.
Olga oli kuin seitsemännessä taivaassa, hän oikein säteili ilosta.
"Opettelen parhaillaan autonkuljettajaksi", kertoi hän. "Et voi uskoa, miten hurjan hauskaa se on!"
Heidän jutellessaan askartelivat Blake ja Nick vikaantunutta pyörää korjaten ja Muriel toivoi koko sydämestään, että hän pian pääsisi pois Nick'in ilkkuvan katseen ulottuvilta. Mistä kummasta mahtoikaan johtua, että hän aina tunsi olevansa niin turvaton tuon miehen läheisyydessä, kuin taistelisi hän välttämättömyyttä vastaan. Hän oli luullut saavansa Blakesta itselleen suojelevan kilven, mutta nyt ymmärsi hän, ettei Blake voinut lainkaan vaikuttaa olosuhteiden muuttamiseen. Ne olivat aivan riippumattomat hänestä.
Vihdoin oli auto jälleen kunnossa. Molemmat miehet suoristautuivat ja seisoivat vierekkäin, Blake pitkänä, komeana ja voimakkaana, Nick laihana, raajarikkona, melkein kokoonlyyhistyneenä. Mutta siinä silmänräpäyksessä tunsi Muriel, että vahvempi heistä oli se mies, jonka kanssa hän, heikko nainen, oli antautunut taisteluun. Hän näki, että Nick'illa, huolimatta tämän heikosta ruumiinrakenteesta, oli kyllin voimaa vallitakseen Blakenkin kaltaista jättiläistä. Ja taasen johtui hänen mieleensä tuo vanha ajatus, että Nick'issa oli jotakin epänormaalia, jotakin aivan yliluonnollista, sillä hän oli vallan voittamaton, kun käytti lujaa tahdonvoimaansa.
Kuin pelästynyt jänis vetäytyi Muriel yhä kauemmaksi, mutta samassa astui Nick hänen luokseen.
"Tahtoisin, että te ja Grange tulisitte kanssamme Redlandiin aamiaiselle", sanoi hän. "Olga kyllä hoitaa emännän tehtäviä."
Muriel tarkasti Nick'in kasvoja koettaen tunkeutua tuon yhä hymyilevän naamarin taakse.
"Älkää kieltäytykö", sanoi Nick taasen. "Täällä ravintolassa on kutakuinkin kehnoa. Tulettehan, eikö totta!"
Muriel katsoi toisaanne. Tuota miestä ei hän milloinkaan voinut oppia ymmärtämään.