Mutta Nick ei näkynyt katselevan asiaa samassa valossa.
"Älkää olko pahoillanne", sanoi hän kevyesti. "Minä en koskaan loukkaannu, ellei minua tarkotuksellisesti solvata, enkä aina silloinkaan. Älkää enää hetkeäkään ajatelko sota-asiaa. Teillä ei ole syytä tunnonvaivoihin."
Muriel ymmärsi hänen tahtovan välttää kaikkia selittelyjä ja kääntyi sen tähden pois mitään vastaamatta. Nick'in tarkotus ei siis suinkaan ollut, että he sopisivat keskenään tai että Muriel saisi tunnolleen rauhan.
Astellessaan polkua pitkin asuinrakennusta kohti puhuivat he keskenään vain jokapäiväisistä asioista. Mutta Muriel oli sangen katkeroittunut. Hän olisi ollut valmis antamaan mitä tahansa, kunhan vain olisi päässyt käyttämästä hyväkseen hänen vieraanvaraisuuttaan, päässyt näkemästä hänen hymyileviä, voitonvarmoja kasvojaan ja saanut matkustaa kauas maailmaan. Muriel Roscoen ylpeyttä oli syvästi loukattu.
XXXI.
Redlandissa.
Jos Muriel olisi ollut toisessa mielentilassa, olisi hän varmaankin ollut varsin tyytyväinen ateriaan Redlandin vanhanaikuisessa, kauniissa ruokasalissa, jonka akkunoista oli sangen kaunis näköala merelle. Mutta tapa, jolla Nick oli käyttäytynyt häntä kohtaan hänen koettaessaan hieroa ystävyyttä, riisti häneltä kokonaan nautinnon kyvyn. Tähän asti oli hän pelännyt tuota miestä, mutta nyt vihasi hän häntä koko tahdonvoimallaan.
Nick ei, ainakaan näennäisesti, tietänyt mitään hänen tunteistaan, vaan käyttäytyi isäntänä erinomaisen kohteliaasti. Jo ennen aterian loppua unohti Grangekin tykkänään vastenmielisyytensä ja puheli Nick'in kanssa, kuten vanhan ystävän kera ainakin.
Nick'illa oli paljon puhuttavaa. Hän kertoi sairaudestaan ja sanoi nyt jo olevansa aivan entisellään.
"Sinä kai palaat rykmenttiin?" kysyi Blake.