"Enpä luule", vastasi Grange epäröiden.
"Miksikä ei?"
"Muriel ei tahdo mennä naimisiin, ennenkuin suruvuosi on lopussa."
"Ehkä hänen suruvuotensa kestää kautta elämän?" sanoi Nick. "Oletko ajatellut sitä mahdollisuutta?"
Näissä sanoissa oli jotakin ärsyttävää, siksi vastasikin Grange kylmästi:
"Odotan mielelläni ja sen Murielkin tietää."
"Oletpa sinä vähällä tyydytetty", vastasi Nick. "Ja suonet minun huomauttaa, ettei koko maailmassa löydy ainoatakaan naista, joka olisi kiitollinen tuollaisesta kärsivällisyydestä."
Grange ei vastannut tähän. Hänen mielestään ei Nick sitä asiaa ollenkaan ymmärtänyt.
Nick huomasi hänen ilmeensä ja räjähti nauramaan.
"Sano vain, mitä aioit. Oletpa tavallaan oikeassa. Mutta ajattelehan vain, mitä vastuksia minulla oli alun pitäen. Muistatko, että minä otin tehdäkseni sen, mistä sinä kieltäydyit? Tahi oletko sinä kukaties kuvaillut asian kauniimmassa valossa itsellesi — ja toisille?"