Kun Muriel läheni vuodetta, kirkastui hänen katseensa ja hän yritti sanoa jotakin.
Muriel kumartui lähemmä ja koetti kuunnella.
"Muriel", kuului hiljainen kuiskaus, "minä tahtoisin sanoa sinulle jotakin… jotakin… joka koskee Nick'iä."
Muriel tunsi veren kohoavan päähänsä. Hän olisi antanut mitä tahansa, kunhan olisi varmaan tietänyt, ettei Nick heitä kuullut.
"Muistatko vielä sen päivän", läähätti Olga, "jolloin ennustimme päivänkakkaroilla?"
Niin, sen muistaessaan tunsi Muriel piston sydämessään.
"Kyllä, ystäväni. Entä sitten?" kuului hiljainen kuiskaus.
"Minä… minä olen sittemmin tuuminut, että kukat tarkottivatkin Nick'iä… eikä… en muista hänen nimeään, Muriel…"
"Tarkoitatko kapteeni Grangea, rakkaani?"
"Niin, häntä juuri. Hänhän oli silloin myöskin täällä, eikö totta? Mutta häntä eivät kukat tarkottaneet."