"Sen saat kyllä heti kuulla. Huomaat kai nyt, että minä voin estää sinut menemästä naimisiin Muriel Roscoen kanssa, ja sen aionkin tehdä, ellet sinä vapaaehtoisesti luovu hänestä. Ymmärrät kyllä, että jos minun täytyy käyttää tuota pakotuskeinoani sinua vastaan, merkitsee se häpeää ei ainoastaan sinulle, vaan eräälle toisellekin."
"Katala heittiö!" huudahti Grange vavisten raivosta.
Nick jatkoi aivan tyynesti.
"Mutta jos heti kirjotat Murielille peruuttavasi kihlauksesi — syyksi saat sanoa mitä tahdot — vannon minä puolestani, etten milloinkaan kirjota hänelle tai millään tavoin koeta vaikuttaa hänen elämäänsä, ellei hän selvästi osota minulle sitä haluavansa."
Hän vaikeni ja kotvaan ei kuulunut muuta kuin tuulen vinkuna ja sateen rapina akkunaruutuja vasten. Näytti siltä, kuin olisi Nick kuunnellut myrskyn pauhua, mutta itse asiassa ei hän kuullut mitään. Hän oli nyt kadottanut kaiken toivonsa rakastamaansa naiseen nähden. Säästääkseen hänen onnellisuuttaan ja tunnonrauhaansa oli hän luopunut hänestä. Hän oli valmis katoamaan Murielin elämästä ja viettämään lopun elämäänsä yksinäisenä ja hyljättynä raajarikkona.
Grangesta tuntui, kuin olisi hän kadottanut tasapainonsa ja vierinyt alaspäin jyrkkää rinnettä.
"Lupaan antaa Murielille takaisin vapautensa", sanoi hän vihdoin.
"Tänä iltana?" sanoi Nick.
"Niin."
Taasen oli hetkisen hiljaisuus. Sitten Nick astui ovea kohti ja avasi sen.