"Mitä kirjotit hänelle", kysyi Daisy.
"Sehän on samantekevää. En sanonut mitään syytä. Hän varmaankin pitänee minua aika roistona. Ja siinä hän on oikeassa, sillä sehän minä olenkin."
"Se ei ole totta, Blake", huudahti Daisy kiivaasti. "Sinä et ole mikään roisto."
Blake istui hiljaa pitäen Daisyn kättä omassaan.
Daisy aikoi nousta, mutta silloin kääntyi Blake äkkiä hänen puoleensa ja sulki hänet syliinsä.
"Daisy", kuiskasi hän kiihkeästi, "en voi elää ilman sinua. En voi! Olen kyllä koettanut. Oli sulaa järjettömyyttä erottaa meidät toisistamme. Sen täytyi päättyä täten. Minä olen nyt haaksirikkoinen raukka."
Daisyn huulet vetäytyivät hellään, mutta hieman ivalliseen hymyyn.
"Blake raukkani", sanoi hän, "sinä olet kuin muhkea alus vailla peräsintä, kaikkien tuulten ajelema."
"Ja sinäkin olet aina rakastanut minua enemmän kuin…" alkoi Blake.
Mutta Daisy pani kätensä hänen huulilleen.