"Hiljaa, ystäväni", sanoi hän. "Älä puhu siitä. Se koskee niin kipeästi meihin kumpaankin. On aivan turhaa nyt enää puhella siitä."
Hänen äänensä vapisi tuntuvasti. Blake katsoi häneen niin rukoilevasti, että Daisyn oli vaikea häntä vastustaa.
"Jos se on turhaa, niin käske minun poistua ja minä tottelen."
Daisy loi katseensa maahan.
"Minun täytyy, Blake", kuiskasi hän.
"Tee se siis."
Mutta Daisy ei voinutkaan. Hän kääntyi pois ja tuijotti eteensä.
Hetkisen odotti Blake kärsivällisesti. Sitten nousi hän äkkiä ylös.
"Menen takaisin hotelliin", sanoi hän. "Siellä odotan vastaustasi huomisaamuun asti. Jos tahdot, matkustan sitten heti yrittämättä tavata sinua. Mutta jos… jos päätät toisin" — hänen äänensä hiljeni kuiskaukseksi — "lähetän heti erohakemukseni. Ja, Daisy, sitten matkustamme toiseen maaosaan, jossa onni meitä odottaa."
Daisy luuli kuulevansa hänen sydämensä kiivaan sykinnän. Näin pitkälle oli siis tultu. Hänen täytyi nyt valita oikean ja väärän välillä. Ja hän tiesi miten tämä valinta tulisi päättymään.