Daisy tiesi sen jo ennenkuin Blake oli sulkenut oven jälkeensä. Hän tiesi sen kuunnellessaan hänen hiljeneviä askeleitaan, juostessaan akkunan luo nähdäkseen vielä vilahdukselta miehen, joka oli rakastanut häntä läpi elämänsä ja joka nyt vihdoin oli hänet voittanut…
Hitain askelin astui hän takaisin kirjotuspöytänsä ääreen. Kotvan aikaa katseli hän pöydällä olevaa avaamatonta kirjettä, otti sen sitten äkkiä käteensä ja repi sen pieniksi palasiksi.
Hetken kuluttua meni hän omaan huoneeseensa. Siellä avasi hän erään laatikon ja otti sieltä pienen nauravan lapsen valokuvan ja hiussuortuvan.
Hänen kasvonsa vavahtelivat pitäessään valokuvaa ja hiussuortuvaa kädessään. Ne olivat olleet hänen kalleimmat muistonsa. Hän suuteli niitä kiihkeästi, mutta ei vuodattanut ainoatakaan kyyneltä. Sitten meni hän takaisin arkihuoneeseen.
Kohennettuaan tulta viskasi hän aarteensa loimuaviin liekkeihin. Vielä tuskainen katse, sitten oli kaikki tuhkana. Hän oli tehnyt valintansa.
XXXXI.
Purettu kihlaus.
Koko päivän oli Muriel rauhattomana odottanut sulhasensa tuloa. Hän ei voinut kirjottaa Blakelle, kun ei tiennyt tämän osotetta, muuten olisi hän sen tehnyt ja kieltänyt Biakea tulemasta, sillä hän oli vihdoinkin, keskustelunsa jälkeen tohtori Jimmin kanssa, tehnyt päätöksensä. Hänen täytyi purkaa kihlauksensa Blaken kanssa.
Muriel oli aina pitänyt Blakesta, mutta ei milloinkaan rakastanut häntä, ja hän oli huomannut, ettei Blakekaan ollut koskaan rakastanut häntä.
Mutta sentään kauhistui Muriel tilinteon hetkeä ja pelkäsi kovin jollain tavoin loukkaavansa Blakea.