"Oli", vastasi Nick syvään kumartaen. "Muut olivat kuin pelästyneitä lampaita lukuunottamatta erästä, joka oli — raajarikko."
Muriel tunsi sydämensä puristuvan kokoon tuskasta. Tuntui aivan kuin olisi joku lyönyt häntä vasten kasvoja. Ja tuo tunne yllytti häntä yhä julmemmaksi.
"Te tiesitte, ettei hän enää palaisi", sanoi hän raivosta vapisevalla äänellä. "Teidän tarkotuksenne ei ollutkaan, että hän palaisi."
Nick'in silmät näyttivät ikäänkuin suurenevan ja Muriel luuli jo iskun osuneen. Hän ei ollut milloinkaan ennen nähnyt hänen silmissään sellaista ilmettä ja vaistomaisesti vältti hän tuota katsetta kuin välkkyvää salamaa.
Mutta kun Nick vastasi, ei Muriel enää uskonut loukanneensa häntä.
"Vai niin, niinkö luulette!" kysyi hän hymähtäen. "Olipa se sangen ystävällinen ajatus. Olisi hauska tietää, minkälaisena te oikeastaan pidätte minua?"
Muriel ei antanut hänen kauan odottaa vastinetta.
"Pahana henkenä", huudahti hän hysteerisesti: "Pidän teitä pahana henkenä."
Nick käänsihe poispäin niin kiivaasti, että Muriel säpsähti, mutta kun Nick taasen alkoi puhua, selin häneen, katosi hänen pelkonsa.
"On samantekevää, minkälaisena te pidätte minua", sanoi hän käheästi. "Teidän ei enää tarvitse etsiä suojelijoita minua vastaan, sillä minua ette näe enää milloinkaan, ellette itse tule luokseni. Kotka iskee saaliiseensa vain kerran — varsinkin tällainen yksisiipinen kotka."