Muriel huoahti syvään ja koetti ajatella jotakin muuta, jottei tuo ahdistava itsensä soimaamisesta johtuva tuskantunne, joka jo oli tuottanut hänelle niin monta katkeraa hetkeä, taasen uusiutuisi.
Tungos hänen ympärillään ei ollut enää yhtä suuri. Katsahtaessaan alas huomasi hän portaiden alapäässä saman kerjäläisen, jolla oli tapana kyykältää residensitalon veräjillä. Samanlaisia kerjäläisiä oli tosin tusinoittain Chawalkkandissa, mutta hän tunsi tuon ukon siitä omituisesta tavasta, jolla tämä tuon tuostakin nytkähytteli tuuhea partaansa silmille ulottuvan päähineensä alla. Ukko oli tosin vastenmielisen näköinen, mutta hänessä oli sittenkin jotakin huvittavaa.
Kerjäläinen ei huomannut Murielia. Joku seikka näytti kokonaan kiinnittävän hänen huomionsa.
Samassa kuuli Muriel takanaan sir Reginaldin äänen. Hän keskusteli rajah'in kanssa odotellessaan vaimoaan.
Ja äkkiä — hän oli juuri puolitiessä portaita — äkkiä kuuli hän kiivaan huudon:
"Koira! Kirottu murhaaja!"
Ja samassa silmänräpäyksessä heittäytyi vanha kerjäläisukko portaiden alapäässä notkeasti kuin pantteri jonkun henkilön kimppuun.
Miehen ihmeellinen notkeus ja varmuus hänen hyökätessään uhrinsa kimppuun ja ennenkaikkea hänen äänensä tuttu sointu sai Murielin pysähtymään yhtä paljon hämmästyneenä kuin liikutettunakin.
Seuraavassa hetkessä pamahti revolverinlaukaus ja sitten heti toinen ja kolmas Muriel näki kaksi alkuasukkaan tavoin puettua miestä rajussa taistelussa alhaalla portailla.
Nick se oli — Nick aivan ilmielävänä taistellen elämästä ja kuolemasta vihollisensa kanssa aivan samalla tavoin, kuin Muriel oli nähnyt hänen taistelevan kerran kauan sitten, jolloin tuo raju taistelu juuri oli herättänyt hänessä inhoa ja äärimmäistä kauhua.