"Menemme siis sinne jouluksi. Ja sieltä matkustamme suoraan kotiin. Kerro se tahtosi Jimmille. Mutta Nick, me laitamme pesämme kuntoon kahden, vain kahden, eikö niin, oma mieheni?"
"Tietysti, me kahden. Vain sinä ja minä."
"Niin, sinä ja minä", toisti Muriel hiljaa.
* * * * *
Vähän myöhemmin seisoivat he käsi kädessä katsellen kimaltelevia vuorenhuippuja, jotka kohosivat kuin kultaiset valtikat avaruuksia kohti.
Oli aivan hiljaista.
He seisovat kahden korkealla asutun maailman yläpuolella katse suunnattuna vuorille.
Vihdoin sanoi Nick kevyesti, mutta hieman vapisevin äänin:
"Hevosia… ja sotavaunuja…"
Muriel katsoi häneen. Hän ymmärsi Nick'in tarkotuksen ja hänen katseessaan kuvastui sanoin kuvaamaton hellyys.