Ajatellessaan, mitä lady Basset mahtaisi sanoa, nauratti häntä taasen.
Murielin tullessa ulos tuli Nick jo häntä vastaan.
"Toivon, että pidit laulustani. Kiiruhdapas nyt! Me emme saa hukata aikaa. Nukuitko sinä?"
Muriel myönsi niin tehneensä.
"Ja uneksit minusta", jatkoi Nick. "Aivan kuten tuleekin."
Tyttö ei vastannut ja Nick purskahti nauruun kuin vallaton poikanen.
"Enkö sitä tietänyt? Nyt ratsulle! Minulla on makeisia muassani, joten ei sinun tarvitse kuolla nälkään. Joko olet valmis? Kas niin. Rakas lapseni, sinä olet vielä hirveän kevyt. Miksi et syö enemmän?"
"Olethan itsekin laiha kuin ruoho", vastasi Muriel harvinaisen reippaasti.
Nick kumartui hymyillen hänen puoleensa, otti hatun päästään ja suuteli hänen hameensa lievettä nöyrästi ja kunnioittavasti kuin orja.
Tuo suudelma sai jonkin kielen tytön sielussa väräjämään. Hänestä tuntui se niin ihmeelliseltä, mutta hän ei vielä voinut selittää sen merkitystä. Tuntiessaan poskiaan kuumottavan käänsi hän pois päänsä, jottei Nick näkisi hänen kasvojaan.