Nick tarttui uudelleen hänen käteensä ja puristi sitä omassaan.
"Rakkaani", sanoi hän lempeästi, "en milloinkaan sanojasi unohda."
XI.
Ratsastusmatka.
Seuraavana yönä valvoi Muriel monta tuntia ajatellen moneen kertaan kohtaustaan Nick'in kanssa. Hänelle tuotti tavallaan helpotusta se seikka, että hänellä nyt oli jotakin odotettavaa, mutta hän ei voinut oikein unohtaa pelkäävänsä tuota miestä, joka väkivalloin oli estänyt hänet jakamasta isänsä kohtaloa.
Ihmetellen sitä, että oli niin pian suostunut ja uskotellen itselleen siten täyttävänsä isänsä tahdon, epäili hän, oliko tosiaan isä tuntenut ja ymmärtänyt täysin Nick Ratcliffen omituisen ilvehtivän luonteen.
Lopen väsyneenä nukkui hän vihdoin ja näki unta, että kotka tarttui häneen ja äärettömän nopeasti kuletti hänet pesäänsä vuorille.
Hänestä oli ihanaa siten lentää ilman halki ja hänen rintansa paisui ihastuksesta. Äkkiä herätti hänet unestaan hevosen kavioiden kopse ja iloinen laulava ääni.
Muriel naurahti itsekseen sen kuullessaan. Kaikki rauhattomat ajatukset olivat tipotiessään. Nick oli pyytänyt häntä ratsastamaan aikaisin aamulla ja oli nyt häntä noutamassa. Hän nousi ylös ja veti uutimet syrjään.
Nick istui hevosen selässä ja tervehti häntä raikuvin huudoin. Toinen satuloitu hevonen oli vieressä. Aurinko oli juuri nousemaisillaan vuoren huippujen takaa. Muriel kiiruhti pukeutumaan päästäkseen pian matkaan.