Nick ei liikahtanut. Ja kuitenkin tuntui Murielista kuin hänestä olisi virrannut sähkövirta. Muriel taisteli tuota vaikutusta vastaan, mutta ei jaksanut sitä voittaa.
"Siinä ei ole mitään pelottavaa", sanoi Nick lohduttaen, "En pyydä muuta kuin saada ottaa teidät huostaani. Lupaan olla teille oikein hyvä, jos minut otatte vastaan, Muriel."
Nick'in viime sanoissa oli jotakin, joka tunkeusi tytön sydämeen hänen tahtomattaan.
Mutta hän epäröi sentään. Voisiko hän, uskaltaisiko hän ottaa tuota askelta? Eiköhän taasen tulisi sellaisiakin hetkiä, jolloin hän inhoten työntäisi luotaan tuon miehen, joka tarjosi hänelle turvapaikan, vaikkakin hän nyt yksinäisyydessään tunsikin halua suostumaan hänen tarjoumukseensa?
Mutta toiselta puolen oli Nick jo osottanut hänelle että taisi olla hyvä ja lempeä. Murielin sydämessä tulvahti äkkiä kiitollisuuden tunne ja pieni kipinä syttyi palamaan. Ilkeän unen tavoin häipyi hänen pelkonsa.
"Minusta on aivan yhdentekevää, mitä nyt teen", sanoi hän väsyneellä äänellä. "Menen avioliittoon kanssanne, jos tahdotte ja jos olette varma siitä, että ette sitä koskaan kadu."
"Oikein tehty", sanoi Nick hyväksyvästi. "Minä puolestani en enää epäröi. Olen jo kauan tietänyt, mitä tahdon."
Hän hymyili veitikkamaisesti, eikä Muriel aavistanut, hänen todellisia tunteitaan.
Laskien vapisevan kätensä hänen polvelleen sanoi Muriel yrittäen hymyillä:
"Teidän täytyy olla sangen kärsivällinen minun suhteeni. Muistakaa, että olette minun ainoa ystäväni koko maailmassa."