Daisy osotti nauraen valokuvaa seinällä.
"Hän näyttää kuudentoistavuotiaalta", sanoi hän, "vaikka täyttää pian kaksikymmentäkahdeksan. Menkäämme nyt katsomaan hänen poikaansa ja minun silmieni valoa."
Ottaen Murielia kädestä vei Daisy hänet muassaan.
XIV.
Eräs huomio, josta oli kohtalokkaat seuraukset.
Koko sillä viikolla, joka seurasi Murielin ensimäistä käyntiä Daisyn luona, tunsi hän itsensä yhä rauhallisemmaksi ja onnellisemmaksi päivä päivältä. Pilvet näyttivät vähitellen haihtuvan ja aurinko alkoi jälleen luoda loistettaan hänen elämäänsä. Hän kävi joka päivä Daisyn luona ja he kiintyivät toisiinsa yhä enemmän.
Aamusin ratsasti hän Nick'in seurassa, mutta Nick ei päivisin koskaan tullut hänen luokseen, joten Muriel sai pitkät ajat oleskella yksin. Tällöin hän tavallisesti lojui riippuverkossaan uneksien. Vaikkakin hän jo tunsi olevansa terveempi ja elämänhaluisempi, oleskeli hän kuitenkin mielellään puutarhan hiljaisimmassa sopukassa, jossa ei kukaan häntä häirinnyt.
Nick'iin perehtyi hän myöskin yhä enemmän eikä enää pelännyt ajatellessaan heidän lähenevää vihkimistään. Ani harvoin puhuivat he keskenään vakavammista asioista. Muriel piti Nick'in sormusta sormessaan ja oli kerran ujosti kiittänytkin siitä Nick'ia. Nick ei silloinkaan puhunut mitään sormuksessa olevasta kirjotuksesta ja siitä oli Muriel hänelle kiitollinen.
Häät oli määrätty pidettäviksi viikon perästä. Kaikki oli jo sitä varten valmista ja heti häiden jälkeen aikoivat nuoret matkustaa Nepaliin, jonka Nick tahtoi näyttää nuorelle rouvalleen. Nick odotti hartaasti häämatkaa, sillä hän toivoi heidän jouduttuaan kahden kesken elämään yhä läheisemmin toisiinsa kiintyvän. Kaikkein ensinnä aikoi hän osottaa Murielille, ettei tällä ollut vähintäkään syytä pelkoonsa, ja hän uskoi lopullisesti voittavansa tytön vastarakkauden. Veri kuohui kuumana hänen sitä ajatellessaan.
Sinä päivänä, jolloin Daisyn miestä odotettiin kotiin, pysyttelihe Nick poissa, jotta Will saisi viettää sen päivän kahden kesken vaimonsa kanssa. Sen sijaan tuumi hän mennä Murielin luo, ja ainoastaan eräs sattuma esti hänet tuumaansa toteuttamasta — sattuma, joka sitten tuli hänelle sangen kalliiksi. Muistaessaan että hänellä oli joitakin kirjeitä kirjotettavana, peruutti hän matkatuumansa. Eihän hän sitäpaitsi ollut varmakaan, olisiko hänen käyntinsä Murielin mieleen ja, tottunut kun oli aina tukahuttamaan omat toiveensa Murieliin nähden, piti hän viisaimpana pysyä kotonaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, miltä kärsimyksiltä hän olisi heidät kummatkin säästänyt, jos olisi totellut äskeistä mielijohdettaan.