"Kiitos", kuiskasi Muriel hetken hiljaisuuden jälkeen syleillen uutta ystäväänsä.
"Tulkaa, näytän teille pienen poikani", sanoi Daisy. "Hän ei juuri ole vahvarakenteinen ja lääkäri uhkaa lähettää meidät kummankin Englantiin."
"Ettekö sitten tahtoisi lähteä", kysyi Muriel.
Daisy pudisti päätään.
"Tahtoisin tavata Blake serkkuni, kun hän palaa", sanoi hän kevyesti. "Oletteko kuulleet, että hän saa Viktoria-ristin? Sen kunniamerkin ansaitsisi Nick Ratcliffekin minun mielestäni."
"Eipä suinkaan. Nick ei ole tehnyt mitään sen ansaitakseen. Ainakaan ei mitään sellaista, josta kannattaisi kerskua", änkytti Muriel.
Daisy nauroi.
"Ettekö laske sitä miksikään ansioksi, että hän pelasti rakastettunsa varmasta kuolemasta?" sanoi hän. "Minäpä tiedän, miksi hän rakastui juuri teihin. Mutta älkää pelätkö, en sano sitä. Sanokaapas", jatkoi hän, "Oletteko koskaan nähnyt miestäni? Hän tulee tänne ensi viikolla."
"Tapasin hänet viime kesänä eräässä juhlassa Poonassa."
"Vai niin. Siihen aikaan olin minä Mahableshwarissa. Mieheni tanssii mainiosti, eikö totta? Hän tekee sitäpaitsi kaikkea hyvin."