"Et saa vihastua minuun, Nick", sanoi hän hiljaa.
"Elä ole noin lapsekas. Sano vain! Mistä on kysymys?"
Nick'in puhe rauhotti häntä.
"Niin, olen niin lapsellinen", sanoi hän. "Onhan varsin hupsua ajatella, että se lainkaan saattaa vaikuttaa sinuun. Nick, olen vakavasti ajatellut asiaa ja… ja… minulle on selvennyt, että en voi mennä kanssasi naimisiin. Toivon, että et välitä siitä… vaikka luonnollisesti katsot olevasi pakotettu niin sanomaan", sanoi hän koettaen hymyillä. "Mutta sinun ei tarvitse mitään sanoa, sillä minä ymmärrän hyvin, miten asian laita oikeastaan on. Minun mielestäni oli oikein ilmottaa siitä heti sinulle…"
"Kiitos", sanoi Nick ja hänestä tuntui, kuin joku jousi hänen sisimmässään olisi katkennut, kädet puristuivat tiukasti nyrkkiin. Muriel tunsi samassa jonkun vaaran uhkaavan itseään ja hypähti ylös. Jos tiikeri olisi siinä silmänräpäyksessä syöksynyt akkunasta sisälle, ei hän olisi sen enempää voinut pelästyä.
Nick astui askeleen häntä kohti. Hänen kasvoissaan oli sama ilme, jonka Muriel muisti siitä hetkestä asti, jolloin oli nähnyt hänen kumartuneena vihollisensa ylitse heidän pakomatkallaan. Niissä kuvastui raju, kiihkeä intohimo.
Nimettömän kauhun vallassa änkytti Muriel:
"Nick, oletko järjiltäsi?"
Hän vastasi tukahtuneella äänellä:
"Niin, olen tulemaisillani hulluksi. Jos sinä minut jätät, en voi vastata itsestäni."