Nämä olivat Nick'in viime sanat hänelle. Hän viipyi vielä hetkisen, ja Muriel tunsi sydämessään jotakin, joka pyrki päivänvaloon, ja joka viilsi kipeästi hänen sisimmässään.
Samassa oli Nick poissa. Muriel kuuli hänen hyräilevän jotakin valssinsäveltä. Nyt oli hän siis saavuttanut tarkotuksensa, mutta se ei tuottanut hänelle lainkaan iloa.
Nick oli jättänyt hänet ainiaaksi.
XVII.
Eräs tervetuliaistoivotus.
"Kas noin", sanoi Daisy asettaen päänsä kallelleen ja katsellen kättensä työtä. "Ellei Blake oikein ihastu tästä mestarityöstäni, niin luulenpa hänen saavan viettää yönsä ulkosalla."
Muriel poistui akkunan luota.
"Ulkona sataa lunta", sanoi hän hymyillen ja katseli Daisyn työtä, pitkää, punaista paperikoristetta, johon oli valkoisin kirjaimin sommiteltu sanat: "Tervetultuasi, uljas urho."
"En ole koskaan uskonut, että Blake voisi olla urhoollinen", sanoi Daisy. "Hän on niin ujo, hiljainen ja lempeä. Tule, niin ripustamme koristeemme eteisen ovelle. On niin hauskaa jälleen tavata hänet, eikö totta?" kysyi hän pujottaen kätensä Murielin kainaloon.
"Niin on", vastasi Muriel hieman vapisevalla äänellä.