"Tahdotko mieluummin, että nyt heti menemme naimisiin?"
Muriel hypähti pelästyneenä ylös ja Nick nousi myöskin yhä pitäen tytön kättä omassaan. Hänen kasvonsa olivat kuin kivettyneet.
"Täytyykö minun valita toinen tai toinen?" kysyi Muriel läähättäen.
"Täytyy."
Tytön vastarinta lauhtui vähitellen. Miksi oli tuo lupaus hänestä niin vastenmielinen? Miksi sykkikään hänen sydämensä niin kiivaasti ajatellessaan mitä tähän lupaukseen sisältyi?
"Olkoon niin, minun täytynee kai luvata", sanoi hän sitten. "Lupaan siis sen. Mutta en milloinkaan muuta mieltäni siinä asiassa, Nick, en milloinkaan."
Nick loi häneen omituisen, käsittämättömän katseen. Näytti siltä, kuin hän ei olisi kuullut Murielin viime sanoja.
"Nyt olet sinä tehnyt lupauksesi", sanoi Nick. "Nyt on minun vuoroni. Vannon, etten koskaan tule mieheksesi, ellet sinä minulta sitä pyydä."
Hän suuteli tytön kättä vitkaan ja kunnioittavasti; mutta kun hän jälleen kohotti päänsä, hymyili hän taasen kuten ennenkin ja Murielilta pääsi helpotuksen huokaus.
"Kaikki on siis jo ohi", sanoi Nick kevyesti. "Matkusta takaisin Englantiin ja mene jälleen kouluun. Opi uudelleen olemaan nuori."