"Tohtori Ratcliffe sanoi sinun pyytäneen häntä noutamaan minut asemalta. Olitte kumpikin sangen ystävällisiä."
Daisy tervehti tohtoria ja alkoi laskea leikkiä hänen kanssaan.
"Tiesin teidän tulevan Blaken kanssa, tohtori Ratcliffe. Te ette siis lainkaan luota minuun."
"Siihen minulla on pätevät syyni", vastasi tämä pudistaen Daisyn hameesta lumihiukkasia. "Onko teistä järkevää juosta meitä vastaan tällaisessa lumimyrskyssä? Will on uskonut teidät minun huostaani, siksi tunnenkin raskasta edesvastuun tunnetta."
Tohtori Ratcliffe oli tosiaankin mies, joka herätti kunnioitusta. Hän oli kookas ja roteva, parta harmahtava, viikset mustat ja hänellä oli erinomaisen terävät, läpitunkevat silmät. Hänen puhetapansa oli lyhyttä ja suoraa eikä hän milloinkaan teeskennellyt. Mutta siitä huolimatta oli hän sangen suosittu henkilö.
"Miten on pojun laita?" kysyi hän.
Daisy kävi äkkiä vakavaksi.
"Hän sairastaa hampaiden puhkeamista. Ayah on siellä. Olkaa ystävällinen ja menkää katsomaan pienokaistani."
Jim Ratcliffe nyökäytti päätään ja astui portaita ylös. Tultuaan ylempään kerrokseen, kuuli hän Murielin, joka oli kiiruhtanut hänen perässään, sanovan: "Saanko minäkin tulla?"
"Miss Roscoe", vastasi hän, "minulla on teille terveisiä tyttöseltäni. Olga pyytää teitä hockey-kilpailuihin ensi lauantaina. Olen luvannut suostuttavani teidät tulemaan."