"Isänne katsoi sen välttämättömäksi ja me muut myöskin. Mutta Marshall ja minä emme voineet ottaa sitä tehdäksemme. Nick yksin siihen suostui."
"Nick yksin", toisti Muriel hitaasti. "Minusta tuntuu väliin siltä, kuin olisi Nick oikea paholainen."
Hän käänsihe selin Blakeen. Tässä oli siis tuon arvotuksen selitys ja syy, jonka perusteella hänen isänsä oli valinnut juuri Nick'in. Nyt ymmärsi hän kaikki.
Samassa tuli Daisy takaisin. Laskien kätensä hyväillen Blaken olkapäille sanoi hän hiljaa:
"Tulehan katsomaan pienokaistani, Blake. Hän nukkuu parhaillaan aivan sikeästi."
Blake nousi ylös.
"Mielelläni", sanoi hän. "Tiedän pitäväni hänestä, koska hän on sinun poikasi."
Heidän mentyään huomasi Muriel Daisyn pudottaneen miehensä kirjeen lattialle. Hän otti sen ylös ja näki kirjeen olevan vielä avaamatta.
Omituisesti hymyillen laski hän sen pöydälle.
"Voittaneekohan rakkaus sittenkään kaiken?" ajatteli hän itsekseen.