d'Havrecourt. Sinä saat hänet jälleen, lempeänä, viehättävänä, niin — ja mikä tärkeämpää — kuuliaisena. Sinä, Jeanne — —
Jeanne (äkkiä). Mitä minun pitää — — —?
d'Havrecourt (samoin). Mennä suorsia paistamaan.
Jeanne. Niinkuin tuulessa!
d'Havrecourt. Laita sinä ruo'at reilaan ja kemut toimeen, minä maksan koko riemun.
Jeanne. Sepä sana kuin kelpo miehen suusta! Minä pistäyn vain pikkuisen tupaan katsomaan lapsiani.
d'Havrecourt (hymyillen). Lapsiasi? Ja olet ollut ainoastaan vuoden aikaa naimisissa?
Jeanne. Niin, mutta — kaksoiset.
d'Havrecourt (tulisesti). Kaksoiset? Pahaksi onneksi en tunne arvoisata miestäsi, mutta ole sinä hyvä sano hälle terveiseni, että minä häntä suuresti kunnioitan…
Jeanne (niiaa). Suurkiitos.