Raoul (hyvin iloisena). Mainiota! Taivaallista huvia! Pierre on jo satuloinnut hevoseni ja hetken päästä lähden metsästys-retkelle; mutta minun piti toki ensin sanoa teille, enokulta: Te olitte aivan oikeassa. Minä vallan hurmaannuin noiden kunnon ihmisten iloisuuteen. Ne joivat minun maljani semmoisella innostuksella, ja semmoisella oluella (sylkäsee), pirullisella oluella, mutta — sen sijaan kiehui se aivan kuin champanja, ja — kiehuupa jo pikkuisen päässänikin. Ja sitten matami Shoppen ja ne toiset suloiset nais-nypäkät, jotka juoksivat ja tanssivat ja hymyilivät kaiken aikaa, — se oli vallan mainiota! — Minä tanssitin niitä jok'ainoaa, ja — yksi seikka minua vain kiusoittaa: Hiis', kun ei anoppini nähnyt äskeistä elämääni tuolla!
d'Havrecourt (on lopettanut kirjoituksensa). Toivoitko sitä?
Raoul (naurahtaa). Minä antaisin 1,000 Louisdoria, jos hän olisi ollut täällä.
d'Havrecourt (hymyilee). Sinä pääset halvemmalla.
Raoul (keskeyttää pelästyen). Mitä?
d'Havrecourt. Hän oli täällä ilmaiseksi.
Raoul. Minun anoppini!
d'Havrecourt. Ja vaimosi.
Raoul. Sitten olen minä hukassa.
d'Havrecourt. Päinvastoin; — ne lähtivät täältä julmistuneina, se on hyvä merkki, ja päättääkseni, minkä sinä niin hyvin olet aloittanut, olen tähän suunnitellut — —