Raoul. Minkä?
d'Havrecourt (kuivasti). Meidän ultimatnm'imme! Kohtuullista on, että täällä jokaisella on omansa. Minä olen tähän piirtänyt moniaita pikkuaatoksia, joita et sinä luultavasti ole joutunut ajattelemaan. Sinä saatat kirjoittaa tämän puhtaaksi ja pistää nimesi alle.
(Nousee, antaa paperin Raoulille, joka kiireesti lukee sen).
Raoul. En koskaan!
d'Havrecourt. Sinun pitää!
Raoul. En koskaan, sanon minä. Aiotteko kaikin voimin pakoittaa häntä vihaamaan minua, aiotteko iäksi eroittaa meidät?
d'Havrecourt (on katsellut vuokra-tilan pihaan). Tuolta tulee vaimosi. Pian paviljonkiin!
Raoul. Niin, mutta — — —
d'Havrecourt. Pian, sanon ma, muuten matkustan minä paikalla pois (painolla) ja jätän sinut anoppisi valtaan.
Raoul. Taivas varjelkoon! Minä menen. Anopillani voitte ajaa minut vaikka neulan-silmän läpitse.